Olemme joululomalla 23.12.2024–1.1.2025. Käsittelemme tilaukset viikolla 1. Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta! ❄️

 

Hallitun sisustuksen täydentää rohkea katseenvangitsija

Vuoden 2017 sisustuksen trendit ovat kaikkea muuta paitsi tylsiä! Kuviot ja värit ovat samaan aikaan toistensa vastakohtia, ja myös suloisesti toisiaan täydentäviä. Viime vuonna silmät ehtivät tottua harmaan sijaan muun muassa kupariin ja vaaleaan puuteriseen roosaan. Tänä vuonna saamme nauttia näistä kauniista sävyistä edelleen, mutta rinnalle nousee lisäksi tummia sävyjä. Harmaa säilyy aina suomalaisten lempisävyissä, mutta tänä vuonna se saa entistä tummempaa – jopa mustanpuhuvaa – sävyä ylleen.

Materiaaleissa luonto tulee sisälle. Patinoituneet pinnat, korkki, kookos ja bambu luovat lämpöä sisustukseen. Laattojen ja sisustuskivien laaja valikoima saa pään pyörälle.

Verhot ovat mielestämme yksi kodin tyylin kulmakiviä. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että peruselementit kuten verhot, sohvat, tilaa hallitsevat arvokkaammat matot ja näyttävimmät huonekalut noudattavat ajatonta linjaa, kun taas tyynyillä, esineillä, peitoilla, yksityiskohdilla voi helposti vaihtaa tunnelmaa haluamaansa tyyliin.

Tämän vuoden vahvat värit toimivat esimerkiksi kauniissa maljakko-kollaaseissa sohva- ja sivupöydillä. Vahva terrakotan värinen verho tuntuisi hurjalta, mutta rosoisena ruukkuna yhdessä roosalla lasitettujen maljakoiden kanssa voi kuvitella yhdistelmän toimivan, ja olevan mielenkiintoinen katseltava.

Nyt kun sisustamiseen sallitaan enemmän värejä sekä enemmän tekstuuria, huomaa omien silmien kaipaavan kiintopisteitä, jotka tarjoavat enemmänkin katsottavaa. Yksinkertainen hallittu sisustus on ihanaa – pieni mauste – jopa särö – tekee tilasta kuitenkin mielenkiintoisemman.

Nykyajan asunnot ovat hyvin persoonallisia, muun muassa ikkunoiden koolla ja mallilla talo saa ilmettä kerrakseen. Monta kertaa verhot tällaisiin ikkunoihin ovatkin sitten se haasteellisempi juttu. Lisääntyvä valo, joka ihanuudessaan on hyvin kirkasta ja kovaa, on hyvä saada välillä myös piiloon – vaikka nyt ajatus tuntuukin kaukaiselta pimeän vuodenajan jälkeen.

Emme voi olla innostumatta uutuuksista, jotka helpottavat sisustajan arkea niin kotona kuin julkisissa ja toimistotiloissa. Kevään aikana esittelemme patentoidun ratkaisun verhojen kiinnittämiseksi isoihin ikkunoihin kaiken muun ihanuuden lisäksi. Pysythän kanavalla.

0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjä
      Lisää alekoodi
        Suosituksia
        Suosituksia