Pimentävät verhot

Valitut vaihtoehdot

Unen laadulla on suuri merkitys jaksamisen kannalta. Huonolaatuinen uni ei auta palautumaan ja olo on väsynyt. Hyvään unen laatuun voi vaikuttaa oikean verhotyypin valinnalla, kuten valitsemalla pimentävä kangas. Meiltä on saatavilla kattava valikoima pimentäviä verhoratkaisuja jokaiseen tarpeeseen. Sopiipa sisustukseesi parhaiten pimentävät sivuverhot, rullaverhot tai laskosverhot, meiltä löydät sopivan ratkaisun. Hyvä yhdistelmä on myös esimerkiksi yhdistää sälekaihdin sekä pimentävät sivuverhot. Näin voit säädellä valon määrää helposti mielesi mukaan ja sisustuksellisesti ratkaisu on myös näyttävä.

Esimerkiksi laskosverho voidaan valmistaa joko kokonaan pimentävästä kankaasta tai vuorittamalla verho pimentävällä kankaalla. Pimentävissä verhoissa on tärkeää, että verho on riittävän leveä, jolloin valo ei pääse pilkistämään edes verhon reunoilta. Ole siis tarkkana mittauksen kanssa, jotta saat varmasti oikean kokoisen verhotuotteen. Blogissamme on ohjeet mm. oikeanlaisen rullaverhon hankintaa varten.

Pimentävät verhot suuriin ikkunoihin

Nykytaloissa, sekä toimisto- ja liiketiloissa, ikkunat ovat aiempaa suurempia ja niiden pimennysratkaisut voivat joskus aiheuttaa päänvaivaa. Olemme tuoneet ensimmäisinä markkinoille tavallisia standardikokoja kookkaamman pimentävän rullaverhon vakiotuotteena. Suuriin ikkunoihin on aiemmin ollut tarjolla vastaavia verhoratkaisuja ainoastaan mittatilaustuotteena. Teknisesti laadukkaan pimentävän rullaverhon XL-mitoituksessa on otettu huomioon rakennuksissa yleistyvät isot ikkuna-aukot. Rullaverhon korkeus on 250 cm ja leveydet 210–250 cm välillä.

Meiltä tilaat kaikki verhoratkaisut myös mittatilauksena, toiveidesi ja tarpeidesi mukaan toteutettuna. Mittatilaustuotteissa pääset vaikuttamaan lopputulokseen: värit, materiaalit, mitat ja erilaiset verhoratkaisut juuri sinun tarpeitasi varten. Suunnittelemme yhdessä parhaat ratkaisut, olipa kyseessä sitten kotisi tai liiketila. Toteutamme verhoratkaisut myös moottorisoituina, joka helpottaa käyttöä, mikäli ikkunat sijaitsevat korkealla.

Ota yhteyttä

Asiakaspalvelu
auki ma-pe klo 8-16 info@ihanin.fi
Liis 050 475 0377
Benita 040 506 4220

Nopea toimitusaika

Nopea toimitusaika:
vakiotuotteilla 2-5 arkipäivää

Mittatilaus

Mittatilaustuotteiden toimitusaika:
2-4 viikkoa

Paytrail maksu

Maksu Paytraililla
verkkopankki, osamaksu, lasku

0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjä
      Lisää alekoodi